Uskomatonta haipakkaa ollut viime päivät ja tuntuu että olisi niin monta raportoitavaa asiaa että pää halkeaa. Yritän pysyä aisoissa ja jakaa mahdollisesti osan jutuista myöhempään postaukseen.

Viimeisen reilun viikon aikana tuli sitten käytyä ex-tempore sekä blogitapaamisessa että Tallinnassa toistamiseen. Seuraan neuleblogien lisäksi paljon muita blogeja ja huomasin edellisenä iltana että lauantaina olisi Weeruskassa yleinen blogitapaaminen, ja sinne sitten päädyin muiden puuhastelujen jälkeen yhdeksän aikaan. Oli mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä ja saada blogeille nimiä ja naamoja. Lisäksi opin hyödyllisiä vinkkejä blogin käyttämisestä ja Ravelrystä Pörröltä (jee se toimii). Neuleblogien edustajia paikalla oli itseni lisäksi Viiniä ja villasukkia sekä Langankuluttaja. Ensimmäistä blogia olenkin seurannut tiiviisti reilun vuoden ja jälkimmäisestä löytyi sitten tekijä bussikorttikämmekkäille, joiden ohje on Ullassa ja jonka olen suunnitellut tekeväni joku päivä. Muita blogimaailmasta tuttuja blogaajia omista suosikeistani oli Mieto Marinadi, jonka kanssa en ehtinyt juttelemaan esittäytymistä kummemmin mutta veljensä kanssa juttelimme sitäkin antoisammin, leffoista, festareista ja kulttuurijutuista muutenkin, terkkuja vaan sinne päin. Lisäksi satunnaisesti lukemiani blogaajia oli useampia ilmeisesti paikalla myös. Ilta oli mukava, kiitos kaikille ensikertalaisen sydämellisestä vastaanotosta. Lisää raporttia illasta ja paikallaolijoista voi halutessaan lukaista tuolta Marinadin blogista.

Editointia ylläolevaan vielä, muisti palailee pätkittäin. Löysin Sun äitis blogin kautta Marin veljen Matin, hän on Kulutusjuhlan yksi kirjoittaja. Ensimmäisestä blogista löytyy myös lisää tietoa miitingistä ja linkkejä paikallaolleisiin jos kiinnostaa.

Tallinnan toisintoreissu oli sen sijaan edellisen lauantain neuleblogimiitinkin tulos. Satuin siellä mainitsemaan että olin edellisenä päivänä ollut Tallinnassa ja siellä ekaa kertaa Karnaluksissa, ja hetken päästä Katja ja Kristiina keksivät lähteä sinne torstaina myös ja pyysivät mukaansa. Ensireaktiona sanoin että en taida kun olin siellä juuri mutta päätin antaa asian hautua, ja niinpä sitten lähdin matkaan. Valitsin laivaksi Tallinkin Eckerön sijaan, sillä en halunnut taas käyttää vuorokaudesta kuutta tuntia laivalla näin nopeaan toistuvasti. Uskomatonta oli se että nukuin koko menomatkan ja heräsin vasta kun laiva oli jo perillä. Luulin ehtiväni kutomaan vaikka mitä tuolla matkalla, mutta vähiin jäi vaikka menomatkalla otin urakalla vahinkoa takaisin. Superstar oli laivana yllättävän hieno mielestäni, mutta väkeä oli todella vähän. Tässä Tallinnan reissun kuvia Karnaluksista, Pronksin lankakaupasta ja Puupuodista sekä näistä puodeista tekemistäni ostoista.

Viime aikojen neuleprojekteina ovat olleet miesten lapaset joita en ole aiemmin tehnyt. Villaeläimen blogista löysin kivat Kalanruotolapaset joista tein itselle ensin surullisenkuuluisat versiot harmaasta Mambosta joka loppui kesken vaikka yritin tehdä naftisti. Huomasin lapasten olevat melko suuret ja koska pidän melko tiiviistä pinnasta lapasissa, päätin kokeilla puikkoja no 4,5. Valinta oli onnistunut sillä lapaset olivat hivenen isot silti. Loppumetreillä kävi se mitä pelkäsin, lanka loppui kesken. Turhautuneena 4m vajeeseen päätin kokeilla puuttuviin peukalonpäihin Virosta ostamaani Volarea kahdessa eri värissä, oranssi oli vedensinistä kivempi vaihtoehto joten päätin kokeilumielessä kutaista molemmat peukalot sillä värillä - harmaata langanpätkää odotellessa ilmestyväksi jostain. Sitten päätin vielä kokeilla lyhyeksi jääneeseen ranneosaan oranssia lisäkettä joka yhtenäistäisi mahdollisesti peukalon räikeätä väripilkkua paremmin harmaaseen lapaseen sopivaksi. En tiennyt tykkäsinkö vai en lapasista, mutta otin ne mukaan Tallinnaan, jossa Katja ja Kristiina antoivat hyväksynnän lisäkkeilleni.

Aloitin samaan syssyyn myös kokonaan oranssit lapaset samasta mallista, tällä kertaa ohjeen mukaisella puikkokoolla koska tarkoituksena oli tehdä lapaset miehelle. Lapaset valmistuivat paluumatkalla Tallinnasta, ja into piukeana annoin ne saajalleen, joka ei näyttänytkään yllätyksekseni kovin ilahtuneelta laittaessaan ne käteensä. Lapaset olivat liian isot vaikka olin ne sovittanut miespuolisella koehenkilöllä miettiessäni oikeaa kokoa. Koehenkilö olisi halunnut lapaset suoraan päältä mukaansa. Sen sijaan mies jolle ne olin tehnyt, hokasi itselleni väkertämät harmaa-oranssit versiot ja alta aikayksikön vetäisi ne käteensä ilmoittaen haluavansa ne. Päätin sitten ilahduttaa häntä ja suostua pyyntöön sillä oranssit olivat hänelle todentotta aivan liian isot. Minun lapaseni istuivat hänelle muuten hyvin, mutta ranneosuus oli liian lyhyt joten kudoin vielä sille reilusti pituutta jotta saimme sen miehen maun mukaiseksi kaksinkertaiseksi käänteeksi. Ja loppu hyvin kaikki hyvin, sillä koehenkilö saa nyt myös haluamansa. Vaikka hetken harkitsinkin oranssien panttaamista itselläni kovien pakkaskelien varalle. Niihin kun mahtuisi kivasti toiset paksut lapaset alle... Mutta taidan kuitenkin laittaa ne eteenpäin. Tässä kuvallisena tuotoksena kalanruotolapaset no 1 ja 2.

Malli Villaeläimen Kalanruotolapaset
Lanka harmaa Novitan Mambo 80g, oranssia Volarea n. 10g
Puikot 4,5

Ylin versio on kuva kun lapaset olivat vielä minun ja ranteessa vain lyhyt pätkä oranssia, 2 alinta pidennetylllä rannekkeella. Saaja on ollut lapasiinsa erittäin tyytyväinen. (Syytäkin olisi).

Sama malli kuin yllä
Lanka oranssi Volare (Karnaluksista), n. 90g
Puikot 6

Tällä kertaa tein enemmän omia modauksia. Ranneke on kudottu niin että ensimmäinen rivi on nurjaa, sitten resori 8 krs 1 o kiertäen, 1n. Lisäksi aloitin lapasen kärjen kavennukset aiemmin ja tein joka toisen kerroksen ilman kavennuksia. Mallikuvio vetää lapasta kasaan joten omaan makuuni sopii tuollainen suipompi kärki paremmin kuin matala.

Puikoilla on jo kolmas versio tästä lapasesta, joka viimein on juuri nappi minulle. Viron tuomisten vol 2 joukossa vilahtaa tämä kutomus myös.

Huh, en sitten saanut tätä pidettyä millään aisoissa vaikka jätin raportoimatta muitakin valmistuneita kutomuksiani. Niistä sitten myöhemmin lisää.