Part 5:

Kuvien laatu ei ole kummoista mutta en kertakaikkiaan jaksa käyttää kuvailemiseen ja niiden etsimiseen kauhean pitkää aikaa. Näihin on siis tyytyminen, epätarkkuuksineen ja muine epäkohtineen. Perfektionistina minun on moista välillä vaikea antaa itselleni anteeksi, mutta jos alan niuhottaa en saa blogia ikinä päivitettyä. Näillä siis mennään, raipatirai.

Novitan Puroa ostin jo kesällä heti kun langat tulivat kauppaan. Pipo valmistui melko nopeaan Novita lehden syys09 Palmikkopipo-ohjeella. Tietenkin tapani mukaan olen modannut ohjetta itselleni sopivaksi sillä silmukkamäärä tuntui liian isolta, ja niin se olisi ollutkin.

Olin ajatellut tehdä pipoon sopivan huivin saman lehden lasten kaulahuivin ohjeella ja käyttää siihen reilut 2 kerää. Toisin kävi. Tasainen "aina oikein" kaulahuivi ei ikinä päässyt puikoille, sen sijaan melko vastaava Baktus-huivi kaikessa yksinkertaisuudessaan olikin luonnollinen valinta kolmiohuivi-friikille. Huivi valmistui vasta viime viikolla ja se sitten söikin 2 kerän sijaan 3, sillä halusin että huivin saa solmittua niin että ei tee yhtään tiukkaa. Ajauduin myös sommittelemaan useammasta kerästä langanjuoksuja sillä halusin että huivista tulee suhtkoht symmetrinen värien vaihtuvuudessa. Sai kyllä pätkiä monesta kerästä, ja pääteltäviä langanpätkiä piisasi, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen, ja tiedän että jos en olisi vaivautunut olisi minua häirinnyt asia aina kun laitan huivin kaulaani. Hassua sinänsä koska yleensä pidän sellaisesta "hallitusta kaaoksesta", joka sallii ja jopa suosii yllättäviä väriyhdistelmiä ja epäsymmetrisyyttä yms.

Tarkoituksenani on ollut tehdä joko tupsut tai kukat huivinpäihin, saa nähdä tuleeko tehtyä. Huivi on arvatenkin valmistumisestaan asti ollut nyt kovassa käytössä (mun vakiolause...) ja tänään paukkupakkasilla olin todella tyytyväinen niin lämpöön kuin huivin pehmeyteen. Nukkaantumistakaan en ole havainnut, ainakaan vielä. Olen siis tyytyväinen. Erittäin. Vielä kun lapaset saisi aikaan tuosta langasta. Lankaa on nyt melko vähän joten ainakaan huovutettuja versioita ei taida noista saada. Ehkäpä siis teen vain peruslapaset. Saatan tosin silti joutua ostamaan lisää lankaa. Katsotaan...

p.s. Flunssakin tuntuu alkavan helpottamaan, mikä helpotus. Täytyy äkkiä polkata kaikki kuvat sillä terveenä taitaa taas tämä homma jäädä mappi ö:hön... ;)