Pakkaskeli inspiroi kutomaan paksusta villalangasta pipon leveällä kaksinkertaisella ribbineuloksella. Palmikot jaksavat kiehtoa nyt loputtomasti vaikken kovin paljoa aiemmin välittänyt. Apupuikon käyttö on minusta rasittavaa joten nyt opettelin tekemään ne ilman. En edelleenkään kovin paljon pidä palmikoiden tekemisestä mutta enpä ollut riippuvainen apupuikosta. Kutominen sujuu nykyään lähes aina Magic Loopilla, kohta en varmaan enää tarvitse sukkapuikkoja lainkaan! Siirtymä on tapahtunut niin vaivihkaa etten ole edes huomannut missä vaiheessa olen alkanut kaiken kutomaan sillä tyylillä. Ei siis enää putoavia, kiliseviä ja hukassa olevia puikkoja, ou jee. Tää on just mun juttu siis.

Pakkastontun tupsulakki, malli oma
Halusin piposta samaan aikaan todella lämpimän sillä kaikista muista pipoista tuulee läpi kylmällä ilmalla, joten kaksinkertainen ribbineulos oli lähtökohtana. Inspiraationa palmikoille ja tupsulle toimi Yhteishyvän tupsupipo. Lankana Karnaluksista Tallinnasta ostettu Cosy wool joka on nimensä veroinen, lämmin ja mukava, kotoinen. Tykkään kovasti. Kudoin pipon kutosen puikoilla jotta sain tarpeeksi tiivistä jälkeä. Pakkasessa testattuna oli mukavan lämmin, ensin melkein hiostikin. Ajaa siis tarkoituksensa hyvin. Paras kehu oli ehkä teinin suusta: "Tää ei ole sun tekemä, eihän? Ei ole yhtään sun näköinen". Häneltä se oli suuri kehu.

Puikolla on nyt monta projektia (niinkuin aina), Laminaria vihdoin ja viimein (jonka alkukuvion kutomisesta en pitänyt), värikäs pipo ja polvisukat aktiivisimmallaan, näistä joku on varmaan seuraava polkkaus. Toviottavasti siinä ei mene sitten kesään asti... ;)