Kokeilen nyt postaamista ajastuksella sillä sain päähäni että haluan tehdä seuraavan postauksen nyt heti edellisen perään. Kauheaa tuhlausta olisi kuitenkin julkaista kaikki samalla kertaa kun kuitenkin enimmäkseen tulee päivitettyä melko harvakseltaan. Minulla on vain kovasti taipumusta sellaiseen "kaikki tai ei mitään" tyyliin jonka nyt huomaa tässäkin. Kuvia olen tällä kertaa yrittänyt ottaa eri valaistuksissa, kotona otetut sähkövalon valaisemat onnistuivat ehkä parhaiten. Tänään tajusin miten kuvat saa suoraan käännettyä muistikortille oikein päin mutta koska olin ehtinyt ladata nämä sisäkuvat jo aiemmin tänne niin en nyt laiskana tietokoneihmisenä jaksa etsiä kuvaa uudestaan ja kääntää sitä ja ladata uudestaan. Niinpä joudutte taas kestämään vinossa olevan kuvan huivista joka on kaulassani. Oppia ikä kaikki kuitenkin. ;)

Malli Travelling Woman, omat modaukset, vähemmän aina oikein neuletta, enemmän reunakuviota
Lankana Dropsin Delight sukkalanka, menekki noin 100g

Fiilis tästä jäi jotenkin vaisuksi, tykkään langan väristä paljonkin mutta tämä valmistui jo lumen ja pakkasten tultua joten jäi paksumpien huivien jalkoihin samantien.. Lisäksi yläreuna lörpöttää ja alareuna kinnaa kun ne edellisen postauksen tavoin olevat pingotusten "päät" ovat liian lyhyet. Vaikka eipä tuo kuvan mukaan hassummalat kaulassa silti näyttäisi. Ehkä taas joutuu odottamaan niitä keväisempiä kelejä vain ensin jotta totuus selviää.

Lopuksi kuva siitä mikä on pitänyt minua viime aikoina melko lailla "vankina" kotosalla ja sohvalla/sängyssä. Jalka operoitiin 1.11. ja tässä kuvassa olen yhä sairaalassa. Olen yhä melko lailla toipilaana vaikka nyt viimein pystyn jo liikkumaan ilman keppejäkin. Matkaa on kuitenkin vielä siihen että jalka toimisi kunnolla tai olisi kivuton. Kuntoutus jatkuu siis toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen. Mutta kuten kuvasta näkyy, kutomukset olivat sairaalassakin mukana. Siellä sainkin mukavasti neulottua kun nukkumisestakaan ei oikein mitään tullut. Kuvassa näkyy jo nyt valmistuneet ylipolvensukat jotka ovat paraikaakin jalassa. Niistä lisää myöhemmin.