Jihaa, tosiaan sain tuon oks… yöks…. inhottavan Jaywalkerin viimein puikoilta yön tunteina. Olin sitkeästi päättänyt etten aloita muuta ihanaa kutomusta ennen kuin se homma on hoidettu loppuun. Sukka on ihan kivannäköinen, mutta vaikka mielestäni käsialani oli niin tiukkaa että soi, niin silti tämä uudempi kutomus tuntuu ja näyttää löysemmältä kuin kpl no 1 joka valmistui keväällä. Nämä sukat ovat sarjassamme ihan kivat, ja varmaan opin tykkäämäänkin jahka tomu on laskeutunut. Värit ovat liiankin "minua" viime vuosilta (vihreää ja muuta räikeää) mutta kevättä kohden toimii varmasti.

Sen sijaan tyytymätön olen siihen että kerät olivat suoraan kutojan painajaisesta. Eka kerä oli siniseltä raidoituksen kohdalta aluksi kovin tumma. Tämän tietty huomasin vasta kun olin kutonut sukkaa reilusti yli puolen välin. Sitten tuli solmukohta, ja kas kummaa lanka alkoikin toisinpäin. Päätin olla välittämättä pienistä ja naiivina kuvittelin että ehkä se on tarkoitus. Hah, mitä aloittelijan sinisilmäisyyttä. Toista sukkaa kutoessa päätinkin heittää toiveet samanlaisesta parista ja aloitin tasan siitä mistä lankakerä alkoi, kun se kerran alkoi jostain ihan muusta. Tämäkin kerä omasi puolivälissä solmukohdan ja jotta ei olisi tullut pelkkää siniraitaa loppusukka, pätkäisin välistä yhden sinisen osuuden pois ja jatkoin siitä seuraavalla raidoituksella. 

Ja jotta "ilo" ei tähän loppuisi niin jälkikäteen huomasin että toisen sukan tiimalasikantapäästä (niin piti sekin nyt ohjeen vastaisesti lätkäistä tuohon ja ihmetellä miten sen olen tehnyt ja minkä ohjeen mukaan, ärrmurr) tuli ihan liian syvä kun laskin väärin miten olen ekassa sukassa mahtanut nuo kavennukset ja lisäykset tehdä. Nyt se sitten lököttää kantapäästäkin vielä… Että kannattaisi se toinen pari tehdä samantien perään kun vielä muistaa modauksensa. Tai sitten tehdä muistiinpanoja aiheesta. Ei siis ollut Jaywalker minulle miellyttävä projekti kaikkinensa näine plus puuduttavineen mallin toistoineen yms. Jos jotain hyvää kuitenkin niin ajattelin kyllä mallia silti soveltaa johonkin ihan muuhun, siitä sitten myöhemmin... Ja hei, tykkään noista ohjeen mukaisista varpaiden kavennuksista jotka alkaa ensin etupuolelta 2 kerrosta! Tullee käyttöön tuokin jatkossa.

Tässä vielä kuvatuksia kuvotuksen aiheesta: 

Lankana Garn Studion Fabel, puikot 2 addit ja mallina Jaywalker a la Grumpenina
Kuvassa mukana ”poikaystävän” sijaan unisammakkoni. :D

Sitten oli tänä yönä ihan pakko aloittaa heti tämän oksetuksen jälkeen kutomaan jotain ihanaa. Eli Mokkasukkalangasta ensimmäistä kertaa teen jotain ja aijai kun tuntuu kivalta niin lanka kuin malli - niinhän ne aina aluksi. Siinä mielessä kutominen ja miehet on samanlaisia… :P Myös sukan väri ja sen kaunis sävyerojen vaihtelu saavat aivoissani mielihyvän hyrinöitä. Viljankeltainen tulee itselleni mieleen tuosta langasta. Joku voisi sanoa sinapinkeltainen, tai köh – ripulinkeltainen, kuten oma omenaiseni tokaisi…. Tsih. Kuvia myöhemmin tuosta.

Ostolakkoiluni ei oikein kyllä toimi. Mokkasukkalangan lisäksi eilen menin ja läjäytin Anttilan tiskille 800g Isoveljeä kun se oli vain 3e/kerä. Olen hingunnut jonkun aikaa jotain villatakin tapaista, joko hupparia tai lyhythihaista neuletta. Mutta kattoos nyt mitä saan aikaiseksi. Vai saanko mitään. Kamalasti on nyt suunnitelmia ja pää kihisee ideoita koko ajan. Vielä kun ehtisi toteuttaa niitä. Vaikka en edes paljoa muuta nyt teekään kuin kudon, niin tuntuu että silti ei ehdi tarpeeksi tulla tulosta. Meinasin ostaa Anttilasta myös viimeiset 9 kerää keltaista Mamboa (miten niin keltainen mania menossa? – ja minä kun en edes tykkää keltaisesta! :O ) mutta hillitsin itseni kun ei ole mitään suunnitelmaakaan. Ja eiköhän yksi keltainen neule kerrallaan. Hyvä jos sellaisen edes ikinä saan tehtyä. Harmaa ja vihreä Mambo olivat piru vie loppu jo kaikkialta joten en niistä sitä suunnittelemaani Esther-myssyä saakaan. Mutta ehkä siinä mielessä hyvä että voisinkin tehdä sellaiset väriltään sinisen ja vihreän sekoittamalla jo olemassa olevia mohaireita ja vironvilloja? Sitä paitti vihreästä Mambosta olen jo kutaissut Novitan lippiksen (jee, löysin eilen sille täydelliset vaatteet joten en purkaakaan sitä) ja harmaasta vastaavasta Jatan Mario-myssyn, joten ehkä olisi liikaa tehdä samasta langasta lisää pipoja? Eikö vaan? Varsinkin kun joku osti H&M:n alelaarista euron pipoja NELJÄ kappaletta… Glups… Plus olen ostanut pari trikoopaitaa ja neuletakin (jonka palautan) sekä tarpeettomia mutta halpoja meikkejä. Ja laskimen vaikka minulla sellainenkin jossain olisi jos vaan tietäisin missä. Voivoi.

Sitten vielä viimoinen juttu. Jos joku tietää miten saisi tilattua VK:n Holiday Issuen niin olisin kiitollinen. Minä tyhmä en ostanut sitä heti rahapulassani, ja kun olisin viikon päästä ostanut, sitä ei enää ollut. Nyyh. Teijan blogissa oli ihanainen ”tyttöjen juttu” tehty siitä. Katsokaa ja kuolatkaa! http://roopeliini.vuodatus.net/blog/1757238#4076377
Tahtoo kanssa!!!!