Viime viikot ovat olleet melko vilkkaita sosiaalisesti niin neule- kuin muillakin rintamilla.  Pääsin tänä torstaina viimein nykyisessä "naapurustossani" Priimassa pidettävään neuletapaamiseen ja mukavaa oli. Sen lisäksi kipaisin lauantaina Kädentaitomessuilla jossa suurimman osan parituntisestani käytin lankakojuilla notkumiseen ja lankapjornoiluun. Mielessäni oli löytää lankaa huiviin joka matsaisi lila-ruskeaan takkiini jota teki mieli alkaa käyttämään taas kevätauringon alkaessa paistamaan. Priiman neuletapaamisessa kun löytyi ohje josta huivin haluisin tekaista. En kuitenkaan löytänyt mistään mieltäni hivelevää lankaa, eikä sitä varastoistanikaan taida pulpahtaa. Hassua että on niin vaikean värinen takki. Olen nyt kuitenkin oppinut että voin käyttää sen kanssa myös aika rajoja rikkoen kirkkaitakin värejä, omaa silmään sopii yllättävän hyvin nekin.

Priiman neuletapaamisessa sain juttelun ja kutomisen ohessa kerittyä yhden ison vyyhden vironvillaa, jotain keväthuivia siitä(kin) pitäisi kehittää, lankaa olisi huikeat 270g, metrimäärää en tiedä mutta riittänee useampaankin huiviin... Lankamessuilla näkyi tuttuja kasvoja blogeista mutta en sitten kokenut tarpeelliseksi sen lähempään tuttavuuden tekemistä kun luontevia tilanteita ei siihen ollut tarjolla. Saaliiksi sain sitten kaikenlaista muuta kuin sitä mitä lähdin hakemaan. Ehkä ihastuttavin ständi itselleni oli Jyväskyläläinen poppeli jossa oli ainakin Dropsin lankoja laaja valikoima. Kaksi myyjää olivat myös ihastuttavia ja tulihan sitä sitten ostettua pari lankakerää. Titityyssä tuli kuumeisesti hipellettyä useampaakin luksuslankaa mutta siinä kohtaa loppui (onneksi) aika joten päätin jättää vyyhdet hyllyyn ja ostaa vain kerän Kirjopirkka-sukkalankaa - herkullisen liilaa sellaista. Messuilta löytyi monta lankamyyjää joista en tiennyt mitään joten niihin aion jatkossa tutustua enemmänkin. Löysin myös erään bloggaajan avulla Hobboksista A.Cookien Sock Innovationin joka on ollut jo pitkään hankintalistalla. Kuvassa lisäksi esittelemättä jäänyt Joy of Sox -kirja jonka ostin joulukuussa Hobboksin liikkeestä. Nyt sitten olisi ohjeita sukkiin oikein urakalla. Vaan mitä minä teen? Kudon tietysti onnetonta perussukkaa, rokrok. Noh, ehtiihän sitä ja lankojakin nyt todellakin piisaa. Olisikohan liiotieltua jos sanoisin että saisin ainakin 15 ohuet sukat ja 15 paksummat jo varastoistani löytyvistä langoista? Pahoin pelkään että liioittelua ei ole lainkaan. Täytyisi siis nyt keskittyä taas kutomiseen kaiken "ikävän" sosiaalisen elämän sijaan. ;P

Tässä kuvat: