Lähdin viikko sitten kauniiden säiden ja Kristiinan innoittamana telttaretkelle Kaunissaareen. Tarkoitus oli jo viime kesänä käydä saarella päiväreissulla mutta se jäi joten päätin ottaa nyt vahingon takaisin kunnolla ja yöpyä samantien pari yötä. Reippaana naisena heräsin ajoissa, pakkasin teltan ja kimpsutkampsut kasaan ja aloitin matkan. Huomatakseni ulko-ovellani että laukku jossa oli sekä avaimet että lompakko, jäi kotiin. Onneksi puhelin oli taskussani ja soitin kiinteistöhuollon paikalle. Kiitettävän nopeasti palvelu toimikin ja totesin että ehdin yhä lauttaan jos otan aikomusten vastaisesti taksin. Näin tein ja olin tyytyväinen, sillä tavaraa oli yllättävän paljon vaikka yritin selvitä mahdollisimman vähällä. Polvivammanikaan ei ollut kauhean ilahtunut edes tuosta raahaamisen määrästä, rinkan ollessa hetken selässä onnistuin uudestaan kipeyttämään polven, onneksi en vakavasti kuitenkaan. Heti laivasta hypätessäni törmäsinkin jo laiturilla yllättyneeseen Kristiinaan joka odotti kauppavenettä saapuvaksi.

Reissu oli kaiken kaikkiaan mahtava, tein paljon kävelylenkkejä, uin kuin merenneito, istuin aurinkoisia päiviä kalliolla ja myös neuloin. Kristiinan kanssa tuli hengattua paljonkin, pystytin teltan eteläiseen osaan saarta, melko lähelle hänen "luksushuvilaansa" joten meillä oli yhteinen kallio jossa tapasimme istuskella päivää tai iltaa neuloen ja kerran jopa grillaten. Kristiina myös kertoili kaikenlaista tietoa saaresta ja teimme pitkän kävelylenkin länsipuolelle täydellisenä aurinkoisena iltana jolloin tapasimme myös saaren vanhimman "asukkaan" ja pääsimme kylään hänen vuosikymmeniä pitämäänsä telttapaikkaan. Maisemat olivat kertakaikkiaan huikeat ja oli hauskaa miten eri puolella saarta luontokin oli erilainen. Matkani venähti hieman aiottua pidemmäksi sillä en vain malttanut lähteä pois kun kelitkin olivat mitä mahtavimmat. Ja melkein kaduttaa etten jäänyt pidempään. Uutta reissua jo suunnittelen, toivottavasti onnistuu vielä tänä kesänä. Kristiinalta terkkuja kaikille - jos olette sinnepäin menossa niin tuliaisiksi toivomuslistalla on pitsaa ja/tai pihvejä. Pieni vinkki vaan! ;)

Tässä kuvia reissusta, sori mutta neulomuksista ei ole. Valmiiksi ei mitään työtä reissulla tullut tehtyä mutta tuli aloitettua 2 uutta työtä aikeiden mukaisesti. Niistä sitten myöhemmin lisää. Tänään (tai joku päivä tässä lähiaikoina) on muuten ilmestynyt uusi Knitty - nyt tiedän mihin käytän ainakin yhden vyyhden vironvillaa! Namnam. Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Saunasaaren ankkuri

Metsämansikkapaikka

Ukkosen jälkeen

Uimakalliolla

Hyttysmetsä

Suomen viimeinen kauppavene

Näkymä Saaren vanhimman pihalta

Saman pihan koiranputki

Länsipuolen hiekkapoukama (I-H-A-N-A)

Kristiina, sydämelliset kiitokset, näemme toivottavasti pian taas!