Jossain blogeissa ja Räveltämössä on tehty jakoja ilmeisesti bloggaamisen tyyleistä joista minulle on osunut silmiin viittaaminen Tadaa!-blogeihin joissa esitellään vain valmiita töitä. Itse taidan enimmäkseen lukeutua tähän kastiin, mutta en siksi että haluaisin jotenkin brassailla tekeleilläni, pikemminkin siitä syystä että a. arvelen pelkän kirjoitteluni ilman kuvia ja neuletöitä olevan todella pitkäveteistä lukijoille, b. minulla ei yleensä ole aikaa eikä halua kauheasti raportoida erikseen aiheesta eikä varsinkaan aiheen vierestä jos ei ole mitään blogin aiheeseen liittyvää kerrottavaa (paitsi silloin kuin kameran ja tietokoneen yhteistoiminta oli katkolla koko viime syksyn), c. vaikka teen tätä myös lukijoita varten niin pääasiassa kirjoitan ja julkaisen blogia itseäni varten, niin itsekkäältä/itserakkaalta kuin tämä ehkä kuulostaakin. Haluan että minulle jää todistusaineistoa siitä mitä kaikkea on tullut tehtyä, mistä langasta, millä puikoilla ja millä ohjeilla. Kuten myös siitä mitä kaikkea haluaisin tehdä tulevaisuudessa netissä bongaamistani ohjeista tai omista ideoista, josta syystä sivupalkkiin yritän välillä muistaa päivittää to do -listaani, usein sen silti unohtaen kokonaan.

Itse pidän lukijana kovin erilaisista (neule)blogeista. Luen mielelläni taustoja neulomiselle ja myös blogia kirjoittavan henkilön muuhun elämään liittyviä asioita. En silti koe mitenkään huonoksi niitäkään blogeja joissa ainoastaan esitellään valmiita töitä ja teknistä tietoa niiden tekemisistä, päinvastoin, ihailen sellaista säntillistä asiaan keskittymistä, itse kun en ihan sellainen ihminen useinkaan ole. Eli molempi parempi, asiaa ja asian vierestä - lukijana arvostan kumpaistakin. Olisi mielenkiintoista kuulla mitkä nämä Tadaa!-bloggaamisen muut "tyylilajit" ovat ja mistä tämä Tadaa! -jaottelu on saanut alkunsa. Kertokoon jos joku tietäväinen sattuu tätä vaatimatonta postausta lukemaan!

Tähän bloggaukseen en nyt sitten liitä tapani mukaan mitään neuleaiheista juttua tai kuvaa, vaan olen ihan vaan totaalisen out koko Tadaa! -touhusta. En silti malta ihan hihkumatta olla siitä että tulossa on kohta blogiini esittelyyn parikin nyt helmikuun ekana viikkona valmistunutta työtä - bloggaamiseeni kun liittyy kuitenkin onnistumisen riemu ja sen jakaminen, kuin myös epäonnistumisten ja turhautumisten raportointi. Neulomisen ihanuutta ja kurjuutta tämä vain on, ei sen enempää eikä vähempää.