Paitsi ulkona, niin myös arjessa, on riittänyt tuulta ja tuiskua, ja luntakin on tullut tupa täyteen. Yksi ikävä episodi oli kameran ja sitä myötä siinä olleen melko uuden muistikortin hukkuminen männä viikolla. Sapettaa kovin, varsinkin kun kamera oli tyttären, omanihan hajosi kesällä kahdesti kokien ihmeparanemisen välillä. Mutta eipä voi mitään. Kuviakin ehdin ottaa reippaasti sen kolmen viikon aikana kun uuden muistikortin otin käyttöön enkä tietenkään ollut ottanut varmuuskopioita. Osa niistä oli neulekuvia, pienen osan olin siirtänyt tänne. Eipä sillä että valmista olisi yhtä pipoa enempää tullut. Yritin netissä selata eri kameroita mutta en oikein niistä tule hullua hurskaammaksi. Ajattelin ostaa halvimmasta päästä, esim Canonin Ixus 105:n tai Nikonin Cool pix s3000:n. Jos jollakulla on jompikumpi kamera, ja jotain sanottavaa puolesta tai vastaan, niin olen kiitollinen. Muuten todennäköisesti ostan kameran joka on kivoimman värinen. Jep, näin kädetön olen kameroiden yms. tekniikan suhteen. Minulle saa myös suositella muita edullisia kameroita, ja kertoa onko esim. optinen kuvanvakain olennainen kamerassa.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa mennään. Jos olisin tiennyt moisen kohtalon kokevani, en olisi viimeksi tehnyt niin julmettua megapostausta, siitähän olisi saanut kuvat ainakin 5 postaukseen! :P Päivää ennen kameran hukkaamista oli bloginikin täyttänyt jo 3 vuotta, hiphurrei, fanfaareja! Juhlatunnelmat eivät yrityksestä huolimatta ole katossa, mutta etappi tämäkin elämässäni. Viimeisen kolmen vuoden aikana on elämäni kokenut monen monta keikausta ja käännettä, ystäväni kanssa juteltiin tänään sattumoisin siitä kuinka neulomiseni on vain lisääntynyt viime vuosien aikana. Kylässäkään en kauaa malta olla kaivamatta kutimia esiin, busseista ja ratikoista puhumattakaan, ja käsityöt ovat nykyään läsnä jokapäiväisessä elämässä lähtemättömästi. 

Bloggaaminen on antanut minulle paljon uusia ideoita neulomiseen, ja mikä tärkeämpää, uusia tuttavuuksia kosolti. Neuletapaamisiin en olisi ikinä tullut menneeksi jos en blogien kautta olisi niistä kuullut, ja nyt käyn jo viikottain - joskus jopa kahdesti viikossa niissä. Tätä en olisi kuuna päivänä uskonut aloittaessani blogimaailmaan raapustamiseni.

Tapaamisista puheenollen täytyy mainita että kaksi viimeistä lauantaita on mennyt ensin Ogelisa Nordiassa ja sitten Menitan Soukan tapaamisessa. Jälkimmäisessä olin ensimmäistä kertaa, mutten varmastikaan viimeistä kertaa. Ensikertalainen hurahti mahtaviin lankavalikoimiin sekä mukavaan lounaskahvilaan, ja tuli osteltua "vähän" enemmän kuin piti. Mutta eihän sitä voinut olla ostamatta, varsinkaan kun ystävällinen omistaja ilmoitti tilaavansa minulle himoitsemaani Kirjo-Pirkan sukkalankaa kunhan vain ilmoitan värin ja määrän. En voi muuta sanoa kuin että näin sitä pitää! Tyytyväinen asiakas kun ostaa sitten paljon muutakin mielellään, tuli sitten tilausta tehtyä tai ei. Espooseen asti piti mennä tämänkin kuullakseen. Nyt voin tästä aiheesta rutisemisen viimeinkin lopettaa, jippii!

Menitan matonkuteet saivat matonkutomishimonkin uudestaan valloilleen, meinasi mopo keulia hyllyillä, mutta päätin ensin saada vihreän mattoni valmiiksi ennenkuin ostan seuraavaan mattoon kuteet. Ja hyvällä mallilla ollaan, maton sain eilen viimeistelyä vaille valmiiksi. Vielä en ole satavarma tykkäänkö siitä vai tykkäänkö siitä tosi paljon. Ilahduttavaa oli että äitini sen nähdessään (mattohan on ollut keskeneräisenä koko virkkausprosessin ajan jo käytössä olohuoneen lattialla, virkkukoukkuineen päivineen) huokaisi ihastuksesta ja haluaa nyt että teen hänelle myös maton. Viimeistelykeijun inspiraatiota nyt odotellessa täytyy puuhailla jättipitkien ylipolvensukkien ja ihkaensimmäisen neuletakkini parissa. Juu-u sellainen ihme on tapahtunut että teen muutakin kuin pipoja, sukkia, lapasia tai huiveja! :P Eri asia tuleeko siitä sutta vai ei. Mutta onpahan ainakin sitten yritetty.

Hassua että aloittaessani blogin kirjoittamisen, oli pääsiäinen, ja nyt pääsiäinen on vasta kuukautta myöhemmin. En tosin ole varma onko se näillä keleillä oikeastaan vain hyvä asia. Lunta on täällä Helsingin kantakaupungissakin edelleen paljon. Pyöräilyä olisi kiva päästä pikkuhiljaa harrastamaan, muistaakseni viime vuonna näihin aikoihin jo pyöräilin työmatkani.

Tämän postauksen loppuun laitan nyt pari kuvaa jotka olin ehtinyt siirtää koneelle ennen kameran katoamista. Varastoituna on myös pari kuvaa epäonnistuneesta projektista ja hieman muutakin sälää. Niistä sitten myöhemmin.

Tässä ensiksi esittelen Nordian tapaamiseen mennessäni liilanhimon iskiessä päähäni vetäsemä pipo Purosta, joka ei valmistuessaan 1,5v sitten miellyttänyt minua laisinkaan, vaan nimesin Rumaksi ankanpoikaseksi vielä rumemman hartianlämmittimen seuraksi. Tänä talvena pipo on noussut suureksi suosikikseni, vielä pitäisi saada pipoon sopiva liila huivi tehtyä. Tässä kuvassa kaulassa on ensimmäinen liilan-ruskea Multnomahini viime keväältä, mutta yhdistelmä ei mielestäni ole paras mahdollinen, joten minunhan oli pakko saada huiviin sopiva liila pipo. Näin tämä kierre onkin loputon, ensin on pipo jolle pitää saada huivi, sitten on huivi jolle pitää saada pipo.... Onneksi nykyään lankaa on niin paljon kotona että lähes jokaiseen värinhimoon löytyy auttava kerä jonka samantien saa hyppäytettyä puikolle.

Mutta kun sen tekee pikaistuspäissään, hypätessään samalla saappaisiin jotta ehtii juoksujalkaa tapaamiseen vievään bussiin, voi käydä näin:

Liila paksu Freedom Wool oli tarkoitus neuloa samankokoiseksi kuin kuvassa pilkottava punainen piponi. Mutta kuten raportoin edellisessä postauksessa, lopputuloksena oli purkuprojekti ja uudelleenaloitus. Omia postauksia olisi hyvä tarkistaa oikeiden puikkokokojen suhteen ennenkuin hyökkää langan kimppuun... Tässä yllä tuollainen "ei-niin-hyvä" kuva todistusaineistona yrityksestä. Tajusin kaivaa kameran vasta kun olin purkanut pipoa jo hyvän aikaa, joten tuosta lankakasasta voi päätellä että yli puolet piposta oli tehty ennenkuin suvaitsin nöyrtyä ja myöntää että liian kireäpipoiseksi yritin ryhtyä. Oppia jälleen ikä kaikki.

Uutta kameraa odottaessa saatan jorista postauksen jos toisenkin ilman kuvia. Tai ainakin ilman kuvia uusista valmistuneista töistä, koittakaa siis kestää. Jos jokin asia on viime aikoina bloggaamiselleni ollut tyypillistä niin se on kyllä ongelmat elektroniikan kanssa, sisältäen viimeisen 1,5v aikana mm. tietokoneen tilttaamisen puoleksi vuodeksi ja sen lisäksi edelleen jatkuva hitaus ja ajoittainen toimimattomuus, tuplana tapahtunut kameran hajoaminen viime kesänä, ongelmat saada uudelta kameralta kuvat koneelle oikeanlaisen piuhan puuttuessa, ja nyt kun siinä onnistuin (kiitos Anittan vinkin muistikortin lukijan kätevyydestä), hukkasin koko kameran. Voi aikoja, voi tapoja. Mutta toivossa on hyvä elää, ehkä jatkossa pystyn/ehdin/jaksan pitämään blogin päivitystahdin säännöllisempänä. Ainakin sitten joskus kun/jos saan uuden kameran... ;)

Sitä ja montaa muuta asiaa odotellessa, Tallinna kutsuu ensi viikolla - jännityksellä odotan että pääsenkö sinne asti, myöhästyykö laiva, onko passi jäänyt kotiin, ehdinkö laivalle takaisin ajoissa, hukkaanko matkalla jotain muutakin kuin itseni, ja ostanko lankoja sata kiloa vai enkö yhtään. Eli perussettiä allekirjoittaneen matkoilla. Ja elämässä muutenkin. Eipähän pääse ainakaan turhan tylsää olemaan. :P