Lempivuodenaikana on viimein täällä ja olen näppäimistön äärellä sairaslomalla nyt kun blogipahaiseni kimpussa pitkästä aikaa piipahdan. Tapananihan on vain saikulla ehtiä näitä enää näpyttämään. Ja koska mulla ei ole enää tietokonettakaan niin harvoin edes silloin mitään kirjoitan. Blogin pitäminen onkin hiipunut olemattomiin ja vaikka jätänkin itselleni pienen option mahdolliseen paluuseen, luulen että tämä on jäähyväiskirjoitus.

Hienot ovat olleet nämä blogivuodet kässäilyn parissa, olen moniin kässäihmisiin tutustunut ja ystävystynyt näiden 7-8 vuoden aikana ja käsityöharrastus on sen kuin yltynyt ja syventynyt. Koko elämäni on muuttunut oikeastaan moneen kertaan näiden suht lyhyiden vuosien aikana. Viimeisimpinä vuosina siihen kuului mm. kokonaan uuden alan opiskelu, ja hämmästyttävää kyllä, sille saman tien valmistuttuani työllistyminen. Kaiken lisäksi kiinteänä osana työtäni kuuluu myös käsityöaiheiset tapahtumat, joten tavallaan tästä intensiivisestä harrastamisesta on tullut myös työ, ja ehkäpä syy tai ainakin painava lisäperuste työllistymiselleni. On hienoa että aikuisenakin voi hakeutua uudelle alalle, ja siinä hyödyntää lopulta kaikkea elämänsä aikana kertynyttä osaamista ja kokemusta, ja saada siitä arvostusta. Muita isoja muutoksia ovat olleet ensin reilu 5 v sitten muutto pitkään haaveilemalleni alueelle, ja viime vuoden lopulla muutto sieltä pois - alueelle jonne en suunnitellut muuttavani, mutta jota rakastan päivä päivältä enemmän, ja kesällä tiedän olevani entistäkin onnellisempi tielleni sattuneesta onnenpotkusta asian suhteen.

Lujaa on siis tullut mentyä ylös ja alas nämä vuodet, mutta olenpahan monta kokemusta rikkaampi, ja ehkä hieman viisaampikin. Käsityöelämäni jatkuu, mutta netin kautta entistä vähemmän. Sysäys tällekin postaukselle tuli siitä että huomasin alusta asti blogien seuraamiseen käyttämäni blogilista.fin lopettavan toimintansa 1.6. Se on ehkä sopiva hetki minunkin lakata säännöllinen blogien seuraaminen, tämän blogin ylläpitämisen lopettamisen lisäksi. Yritän siivota elämästäni nyt monessa mielessä kaikkea turhaa aikaa ja energiaa vievää ja raivata enemmän tilaa itselleni tärkeille asioille. Nettielämä siis jää tässä kakkoseksi minun kohdallani, ja toiveeni onkin että sitä myötä minulla on enemmän aikaa itselleni, läheisilleni, rakkaille harrastuksilleni ja käsitöille. Kiitos ja näkemisiin kaikille jotka tämän mahdollisesti sattuvat lukemaan!