17.01.2012 - 18:46
Tulin nopeasti huikkaamaan että onpas kiva kun on saatu tänne etelän hedelmienkin iloksi lunta ja pakkasta! Onnessani kaivelin ensimmäisten pakkasten saavuttua viime talvena rakkaudella tekemäni huovutetut lapaset (ah kuinka paljon muistoja niihin liittyikään, jok´ikiseen pariin!) ja paksummat pipot esiin, ja kummasti alkoi myös neulominen samantien inspiroimaan. Valmistakin on tullut. Ette ehkä usko mutta pari pipoa taas.... XD Muutakin on puikoilla mutta niistä sitten myöhemmin. Kuten pipoista raporttia jahka saan otettua ensin kuvat ja siirrettyä tänne ja sitten vielä polkattua, työlästä huh!
Mutta kotinurkilta pari maisemakuvaa lumen kera tässä, iih lunta, I LOVE it!
 
31.12.2011 - 09:01
Tänä vuonna joulupakettiin tuli tehtyä ainoastaan yksi isompi työ vaikka alunperin suunnitteilla oli useampikin. Jotenkin vain pakkasten ja lumen puute lässäytti fiiliksen kun tiedän että eipä niillä lahjoillani olisi mitään käyttöä. Lähipiirini ihmiset ovat kuumakalleja jotka tarvitsevat vasta paukkupakkasilla villasukkia ja lapasia. Pipojakaan ei juuri kukaan muu käytä, puhumatta kaulahuiveistakaan. Joten mitäpä sitä turhaan ahertamaan tyhjän takia? Yksi lahja on kuitenkin ollut toivomuslistalla jo pari vuotta ja nyt päätin siihen sitten viimein tarttua. Äitini on pitkään haaveillut piposta jossa on paljon ruusuja tai kukkasia pitkin poikin. Mallia haeskeltiin sovittamalla erilaisia pipojani joista ei monikaan sopinut äidilleni lainkaan! Ainoa joka istui oli H&M:stä vuonna ja kukka ja kivi ostamani glitter-pipo joka onkin ollut kovassa käytössä sekä itselläni että tyttärelleni vuosien aikana, kestosuosikki akryylisestä lankalaadusta huolimatta, se on jo jotain! Kukkien virkkaamisen aloitin jo alkusyksystä, ja niitä tulikin sitten väsättyä reilusti yli tarpeiden, tuplaten olisi vielä jäljellä, olisiko kenelläkään ideoita mihin ne voisi käyttää? Laskeskelin suunnilleen monta silmukkaa tästä lankalaadusta tulisi luoda että koko olisi kutakuinkin samaa luokkaa sovitetun pipon kanssa ja sitten mentiin soitellen sotaan:
  
Kukkahattutäti -pipo, malli oma
Lankalaatuna lahjoitettu liukuvärjätty vironvilla
Reunaan tein kaksinkertaisen reunannirkkoreunuksella resorina, en ole aiemmin kokeillut moista ja ihan kiva siitä tuli. päädyin neulepintana käyttämään jo aiemmin hyväksihavaittua helmineuletta. Neuloin mututuntumalla pipon, tällaista päänmyötäisempää mallia en itse harrasta joten jouduin purkamaan pari riviä kun huomasin että kavennukset tulivat liian tiukkaan, seuraavalla yrityksellä tulos oli riittävän hyvä joten sitten aloitin kukkien sovittelun paikoilleen nuppineuloin. Eka versio oli todella kamala, olisi pitänyt ottaa kuva mutten tajunnut. Pari tuntia ähelsin kukkien kanssa ennenkuin totesin että tämä on riittävän hyvä. Päädyin tekemään toiselle sivulle kimpun kukkia hyvin tiuhaan ja toiselle sivulle vain yhden ison kukan tasapainottamaan vaikutelmaa. Lahjan saaja oli hyvin tyytyväinen, huivikin on tästä langasta annettu aiemmin. Tosin tänään kuulin että reuna on lörähtänyt joten jonkinlaisia korjaustoimenpiteitä on odotettavissa kuminauhan tai vekkien muodossa.
Ja lörähtäneistä pipoista puheenollen, tänään kävelin töistä äitini luo alla oleva piponi päässä rankkasateessa ja jo ennestään löystynyt piponi lörähti sateessa litimäräksi kastuessaan jo suunnattomaksi. Ehkäpä joudun tähänkin kuminauhoja virittelemään, huokaus. Samassa myräkässä hukkasin toisen noppakorvakoruni mutta onneksi nykyään osaan tehdä tilalle toisen parin. ;) Jahka saan ostettua nopat ynnä muut tarvikkeet jostain, näin niitä jossain myynnissä ja keksisin niille muutakin koruilua joten ostoslistalla ovat anyway.
Mutta tässä vielä Pihlajanmarjat-piponi kera heijastinketun, eiku -kissan. Aloitin näiden teon jo 2v sitten, mutta kas vasta nyt sain valmista. Yksi on mennyt lahjaksi kettuja rakastavalle pikkupojalle, tämä on kissoja rakastavalle isolle tytölle (eli minulle), ja yksi on viittä vaille valmis tilausheijastin ystävälle. Näitäkin voisi jatkossa harrastaa enempikin ihmisten lahjomiseen. Tällaisena synkkääkin synkempänä mustana talvena näille todellakin on käyttöä!

Lopuksi vielä pari kuvaa Tapaninpäivän maisemista naapuristossani, aika syksyistä oli mutta silti mielestäni kaunista. Ja ihan viimeisenä kuvana joulutervehdys ystävältäni saamasta hyasintista jonka tonttukoriste oli kuulemma ihan minun näköinen, mitä mieltä olette? Itse tykkäsin kovasti! Ja ihana yllätys oli huomata että kun yksi kukinta vetelee viimeisiään ja meinasin jo kukan surumielin viskata roskiin, että sieltähän versoo uusi söpö pienenpieni kukkanen! <3
     
Mahtavaa Uutta Vuotta kaikille, toivoopi Vilijaana-tonttunen!

30.12.2011 - 13:25
Tässä vuoden viimeinen valmistunut työ. Joululahjaksi värkkäsin tämän vielä näin jäkikäteen, virkattu iltapuhteena to 29.12. töiden jälkeen. Kivaa ja nopsaa hommaa. Ja ekologista jämistelyä parhaimmillaan. Malli sovellettuna Jämälankakirjasta, langat olivat ohuempaa sorttia kuin ohje joten piti jatkaa vielä pari kerrosta omin päin.
  
Lankana erilaisia Nalleja yms samaa paksuutta suunnilleen olevia lankoja. Suosikkivirkkuukoukkuni no 3.
Puikoilla on monta työtä, osa enempi vähempi ufoutuneena ja suunnitelmia piisaa sitäkin enempi mutta en usko että valmista tulee enää tämän vuoden puolella. En varmastikaan ihan jokaista kesän ja syyskauden neulomusta saanut tänne postattua, tiedän että ainakin yksi kesän ja yksi syksyn muistikortti on läpikäymättä, mutta pääasiallisesti isoimmat ja miellyttävimmät/onnistuneimmat työt on kuitenkin nyt polkattu. Ennätysmäärä tuli tänä vuonna käsityön saralla rikottua vaikka luulin että töihinpaluuni hidastaisi tahtiani. Viimeisen 2 kuukauden säätila on ainoastaan aiheuttanut sen ettei esim huovutetut lapaset, joita meinasin tehdä lahjaksi, ynnä muut paksut kutomukset innostaneet tänä talvena verrattuna viimeiseen 2 vuoteen. Sen sijaan koruiluun siirtyminen on ollut uutta tänä ajanjaksona. Luvassa vielä yksi välipäiväpostaus, sitten tietokone ja netti muuttavat muualle ja mennään taasen harvennetulla tahdilla.
Edit: sain tilauksen vastaavaan patalappuun, eli vielä tänään meinaan samoista väreistä kutaista patalapun. Kiva että miehetkin osaavat käsitöitä arvostaa! :)
29.12.2011 - 10:51
Hupsista, tämä postaus lähtikin ennen aikojaan kun latasin ensin kuvat ja tallensin päivien päähän kuvitellen ehtiväni raapustaa tekstit ennen julkaisupäivää. Vaan tämän kohdalla homma ei mennyt ihan putkeen. Noh, eipä tässä ehkä sen kummempia jorinoita tarvitsekaan, tällaista on viime aikoina tullut väsättyä melkein suuremmalla mielenkiinnolla kuin neulomista. En voi tajuta miksi vasta nyt innostuin koruilusta, aikansa kutakin? Ystävän esimerkin inspiroimana tuli hankittua käsityömessuilta pihdit ja ensin Tallinnan reissuilta helmiä ja korunosia ja sitten vielä Askarellista puuhelmiä. Nyt hankintalistalla on vielä vähän välineitä ja vielä vähän helmiä yms. Juuri näin se villavillityskin alkoi, kun pirulle antaa pikkusormen... ;) En näitä sen enempi nyt jälkikäteen jaksa kommentoida, kysykää jos kiinnostaa, osa näistä (turkoosit ja musta-punaiset) on itselle ja loput lahjoiksi. Ihan kaikkea en muistanut kuvata mutta näillä mennään.
  
 

28.12.2011 - 15:07
Pipomania jatkui vielä kirppikseltä löydetyn Aino-langan muodossa. Tässä vaiheessa luulin että kohta tulee pakkaset ja talvi joten paksumpi lanka inspiroi. Vaan eipä ne tulleet. Kaulassa on Puron Karpalo-langasta tehty kauluri, 160 silmukkaa 3 kerää siis, myöskin äidin löytämää kirppislankaa. Minullahan on tästä väristä neulottu pipo 2v takaa, nimisen sen tuolloin Rumaksi Ankanpojaksi mutta kas, viime vuonna siitä tulikin lempipiponi!
    
Pipon malli oma. Mallineuleen nappasin jostain, vaan enpä yhtään muista mistä, ja sovelsin sitten. Puikkokokokin on mysteeri. Ehkä 6 tai 7 pyöröaddit? :D

28.12.2011 - 08:15
Syksyn aikana iski jonkunlainen pipomania (taas kerran). Uusia malleja oli kokeiltava lähinnä omasta päästä sovellettuna mutta myös jotkut valmiit mallit inspiroivat. Ihan hyvä että kuvat tuli nyt kaiveltua kamerasta sillä olen jopa unohtanut tuon sydän-pipon olemassaolon, olisinko sitä pari kertaa heti valmistuttuaan pitänyt! :D
Tässä tytöt rivissä, ensin ilman salamaa laskevan auringon valossa ja sitten salamalla niin että heijastinkukat näkyvät paremmin:
 
 
Ensimmäinen piponi helmineuletuubin inspiroimana, malli oma
Tästä piti kirjoittaa ohje ylös ja jakoon, mutta luulin muistavani myöhemmin. Arvatkaa muistanko? Melko perussettiä kuitenkin, jos joku ehdottomasti haluaa niin voin yrittää ohjetta rustailla, tässä ei kaavioita tarvita, sen verran simppeli malli.
Lankana Karnaluksista hommattua Patonin Alpakka-villaa. Menekki vajaa 100g. Puikot muistaakseni resorissa 5 ja pipossa 5. Aika lörö pipo tuli mutta joskus jopa tykkään siitä.
   
Ja sama punaisena pätkävärjättynä versiona. Puikot vaihdoin vähän pienempiin 4,5 ja 5, ja parempihan siitä tuli. Muuten tismalleen sama malli kuin yllä. Tallinnan reissulla kaveri teki ruusun vironvillasta jäämistäni jämälangoista, jonka kiinnitin pipoon. Sain samalla ohjeen ruusun tekemiseen ja kokeilin heijastinlangan lisäämistä reunaan, toimi. Aion tehdä lisää ruusuja ja koota niitä pienen keollisen pipoon. Olen jo yhden kukkapipon tilauksesta tehnyt, tosin kukat eri mallisia. Siitä lisää pian!
 
From Norway with Love -pipo
Sydänpipo sovellettuna Nordiasta ostetun Bris-nimisen soija-villalangan paksuudelle, lanka sama kuin edellisen postauksen helineulekauluri. Lankaa jäi kaulurista reilusti yli joten ostin jo aiemminkin himoitsemaani tummanharmaata Brisiä. Pikkasen jouduin purkamaan että sain oikean ja riittävän silmukkamäärän sillä kirjoneule veti pipoa kasaan oikein urakalla. Silmukkamääriä tai muitakaan speksejä en muista, voi kysyä jos mielenkiintoa piisaa. Aika tuulinen keli oli kuvauspäivänäkin niinkuin nytkin. Tukka hulmusi, pipot lähtivät kalliolla lentoon ja näpit jäätyivät kuvatessa.
   
Pihlajanmarjat pipo vol 2
Lankana 100% alpakka, ostettu Karnaluksista, neulottu 3,75 puikoilla
Fiilis langasta loistava, ostin jo samaa viininpunaisena, mutta tähän malliin väri oli liian tumma, kuvio ei oikein erotu ja jotenkin se ei laskeudu kovin hyvin. Mutta ihan käypä pipo tämäkin silti on, pehmeä ja lämmin. Tähän väsäsin heijastinkukan ja penkoessani laatikoita löysin kasan unohdettuja pinssejä joista yhdelle annoin uuden elämän kukan keskustana.

Pipomanian iskiessä juurikin harmaan ja punaisen sävyihin olikin sitten luontevaa tehdä Novitan Puron Kivi-väristä kauluri. Ostin tätä myös Karnaluksista lokakuussa kun suunnittelemaani vastaava Austermannin lankaa ei ollut lainkaan. Ihan hyvä niin sillä tämä väri on ollut kävin käytännöllinen harmaaseen kauteeni. Tein tämän pyörönä, 150 silmukkaa ja muistaakseni 5 puikot. Neuloin n. 30cm, menekki kutakuinkin kokonaan 3 kerää eli 150g. Koko passeli, muut kokeilut ovat osoittaneet että isommalla silmukkamäärällä neule lörähtää liian isoksi. Tosin haluaisin vielä yhden tuubin tehdä niin että se olisi vieläkin muhkeampi. Luulen että lankaa menisi sitten vähintään 4x50g, tai jopa enemmän. Ostin jo myöhemmin Karnaluksista Austermannin vastaavaa liilan sävyistä lankaa 5 kerää mutten ole päättänyt mitä teen. Myös tätä Puroa olisi vielä 2 kerää jäljellä, pipon tai lapasethan tuosta saisi mutta paksujen lankojen neulominen ei ole innostanut näinä lämpimän talven päivinä.
Marraskuista maisemaa kotikulmilla:
 
Ja pyykkivuoria rakastavat kullannuppuseni. Aina kun lajittelen pyykkiä lattioilla, katit kellahtavat onnellisina kasojen päälle. Mitä likaisempaa, sen parempi, hikiset treenivaatteeni tuntuvat olevan parasta mitä kissat tietävät. Tosi rakkautta ei voita mikään! <3

27.12.2011 - 07:24
Jos joulukuu oli musta, niin loka- ja marraskuussa harmautta riitti. Jostain syystä tavoistani poiketen harmaa siirtyi myös vaate- ja lankapalettiini vaikka yleensä rakastan kirkkaita värejä. Näillä mentiin sitten pari kuukautta putkeen, vasta viime viikon-kahden aikana olen tehnyt paluun värikkäisiin vaatteisiin ja kutomuksiin. Hassua. Tässä pari harmauden inspiroimaa tylsyyden lasta:
 
Tuubikauluri, malli oma
Silmukoita taisi olla 59, neulottu tasona helmineuletta muistaakseni n. 120cm (miten tuntuu aika paljolta..?) ja ommeltu kääntäen reunat vastakkain niin että keskelle tulee ns. käänne. Tällä on oma nimi jota en tietenkään muista edes sen vertaa että googlettamalla löytäisin... Sama pää kesät talvet! Puikot taisivat olla 6 addit, takuuseen en mene. Lempiasusteena tämä toimi pari kuukautta vaikka tavoite olikin vieläkin muhkeampi kauluri.
     
Ja sitten syntyi Pihlajanmarjat pipo harmautta piristämään... :D
Malli oma, neulottu ohuesta puuvillalangasta kaksinkertaisena, lanka Karnaluksista, menekki taisi olla jotain yli 100g, puikot 3,75.
Tästä tajusin jopa kirjoittaa ohjeen ylös, vielä kun osaisi sen tietotekniseen muotoon saattaa jotta saisi sen muidenkin iloksi jakoon... Kokeilussa on muut lankalaadut, alpakkaversio on valmis, tavallinen villalankainen kesken. Jotenkin alkoi kolmannen kohdalla tällaista levotonta ja vaihtelunhaluista ihmistä kyllästyttämään!
Alla kuvia syysauringosta Vallilassa, vaikka se ei usein täällä vieraillut niin joskus kuitenkin!
 
26.12.2011 - 20:25
Tänään Tapaninpäivänä oli jälleen kummallinen valoilmiö herätessä taivaalla parin syksyisen säätilan omaavan päivän jälkeen. Yöllä oli hirveä sademyrsky joten en yhtään odottanut moista ihmettä. Alkuillasta kävin hieman ulkoilemassa ennen treenaamista ja tuuli oli kyllä melkoinen vaikka syyssadetta ei kerrankin ollut ilmassa. Loppuvuosi on ollut enimmäkseen harmaa ja sateinen, ja kuten pelkäsin, niin oli joulukin. Mulla ei oikein joulufiilis irtoa ilman lunta, mutta näillä mennään. Osuvasti neuloin marraskuussa "Some Cloudy Day" -säärystimet, ohje ilmaiseksi Ravelrystä.

Halusin näistä pitkät ja niinpä tein mallikertaa reilusti enemmän kuin ohjeessa, muistakseeni 22 kertaa 16 sijaan. Alku näytti niin tiukalta että aloin löysentää käsialaani. Se taisi olla virhe sillä näistä tuli todella löröt ja valuvat nilkkoihin makkaralle. Noh, jos lunta tulisi niin käyttöä olisi... Lanka perussukkalankaa 160m/50g, ostettu Karnaluksista lokakuussa. Menekki taisi olla ehkä n. 150g, ostin 250 varmuuden varalta mutta lankaa jäi aika paljon yli. Puikkokoko taisi olla 3 addit, jotka ostin monen muun pyöröaddin lisäksi samalla reissulla, muistaakseni 7 moiset hankin. Ei vähään aikaan luulisi kokojen loppuvan mutta arvatkaa vaan onko usein juuri se puikkokoko mitä tarvitsee muussa työssä kiinni? No ainakin voi vaihtaa puikkoja... Ostin aika monta paksua pyöröpuikkoa, ja näillä säillä ei kyllä paksujen lankojen kutominen ole innostanut yhtään. Pakkasia edelleen odottaessa, saa nähdä tuleeko tänä talvena lainkaan.
Joulukuun mustaakin mustempina iltoina tuli käytyä hoitamassa maltilliset jouluostokset silloin kun muut ihmiset eivät olleet liikenteessä. Maanantai 19.12. oli pimeä ja sateinen ilta joten Senaatintorilla oli hyvä käydä Tuomaan markkinoilla, väkeä ja tungosta ei ollut. Yllättyin myös kun sattumalta kävin ekaa kertaa uusitussa Kluuvissa ettei sielläkään ollut minkäänlaista tungosta. Ilahdus oli vielä suurempi kun löysin sieltä kaiken tarvitsemani ja tykkäsin uusitusta kauppakeskuksesta todella paljon vaikka yleensä en moderneista jutuista innostu läheskään niin paljon kuin kaikesta vanhasta ja rostiikkisesta. Tuolla ihmeekseni viihdyin ja kaupat oli ihania! Alla pari kuvaa Senaatintorin joulutunnelmista. Huomenna paluu arkeen, jippii!
 
Näinä pimeinä päivinä ollaan kissojen kanssa vietetty yhteistä aikaa lähinnä näin:

|
Kirjoittaja
Kutomiseen ja käsitöihin hurahtanut neuleaddikti esittäytyy. Blogin sisältönä on lähinnä kutominen ja langat, raporttia tulee tekeleiden edistymisistä tai niihin liittyvistä takapakeista. Muukin terapointi erilaisten tuunausten parissa on mahdollista.
Puikoilla
Insipiraation alla (=kutoo hullun lailla):
- turkoosinvihreä neuletakin tapainen, aloitettu joskus välipäivien hujakoilla ennen loppiaista 2012
- Esther-sukat, viininpunainen ohut sukkalanka. Aloitettu 20.12. tarkoituksena ehtiä pukinkonttiin mutta mutkia oli liikaa matkassa joten tuli jouluneule ja sukat päätynevät ihan itselle.
- oranssi Pihlajanmarjat-pipo, aloitettu marraskuu 2011
- mansikkalapaset, aloitettu 7.10.
- punaiset Nemesis sukat, aloitettu syyskuun lopussa
- turkoosit kämmekkäät (aloitettu 15.8.2011)
- lehtisukat (aloitettu kesäkuussa)
- operaatio "nurkissa pyörivien lankakerien tuhous" käynnissä, alkanut loka-marraskuun vaihteessa 2010, erityiskohteena vuosia marinoituneet Novitan seiskaveikat ja nallet. Tarkoituksena vähentää lankakätköjä runsain mitoin. - Ai miksikö? No jotta raatsisi ostaa kaikkia niitä lankoja joita on himoinnut jo kuukausitolkulla! ;)
- sukat tyttärelle
- polvisukat vol ohuista sukkalangoista raidottaen vol 6 aloitettu 17.3.
- semi-solidit harmaat Thuja-sukat Regian kumilanka-langasta
- Joridin kissalapaset, aloitettu 2.3.2011
- Deep in the Forest Mittens, aloitettu 1.3.2011 - purkuun meni
- Virkattu matto, aloitettu 23.2.2011
- Neuletakki Cascade 220:sta, aloitettu 13.3.2011
- Neulepusero/tunika/mikälie mohairista aloitettu huhtikuun alkupuolella 2011
- Neuletakki mustasta puuvilla-villasekoitteesta, aloitettu 19.4.2011
Jotain siltä väliltä (=ei innostusta mutta ei vielä unohduksissa tai vastenmielinen projekti):
- Koiranputkisukat (kämmekkäät?)
- useita sukkien alkuja, aloitettu kesällä 2010
- Musica-lapset Maijasta
- Karkkimekko Norosta - omat modaukseni tuhosivat tämän projektin...
- Ilun värjäämä ohut mohair-lanka Kevätpäiväntasaus-huivi aloitettu 02/09 (hukkui muutossa - löytyi, mutta katso yllä)
UFOT (ei meinaa millään edistyä tai on jo unohduksissa):
- Bambu-bikinit (kesä 09, siis mitä ihmettä? ei ole päässyt alkua pidemmälle :D)
- Villamokan Mokkasukasta Froot loop sukat Knittystä, aloitettu 01/09, muuttuivat lapasiksi kesken kutomisen :D
- Kämmekkäät Dropsin alpakasta äidille, piti tulla joululahjaksi vaan tuskin tulee. Aloitettu 15.12.08
- Yhdet sukat Ilun värjäämistä sukkalangoista, aloitettu 12/2008
- Shetland Triangle -huivi (loppusuoralla - reuna menee uusiksi jo valmiissa huivissa) Dropsin alpakasta. Aloitettu keväällä 08, silloin jo valmiiksi saatu kunnes huomasin purkautumia pingottaessa 2 kpl ja totesin huivin liian pieneksikin, reuna purettu joulukuun 15. pv ja lisää lankaa ostettu että huivista tulee tarpeeksi iso. Reuna tulee improvisoiden, saa nähdä miten käy.
- Kiri ja Sagittaria -huivit yhdistettynä Kirittariaksi (ikuisestiko loppusuoralla?), aloitettu syksyllä 07
- Rinsessa kämmekkäät 2 kpl (ei tule hullua hurskaammaksi kumpainenkaan). Aloitettu syksyllä 07, jäissä keväästä 08.
- Jämälankasukat karvareunuksella (musta-valko-harmaat, jaiks, tullee lahjaksi jos ikinä saan valmiiksi), aloitettu joulukuussa 07, lähes jäissä siitä asti, tehty pari senttiä että saatu vapautettua musta nalle-kerä perhoslapasia varten. Ensimmäistä sukkaa tehty reilusti yli kantapään.
Valmiit kutomukset 2008
- Shetland triangle, keltainen, lankana Florica
- Esther-myssy keltainen, lankana Mambo
- Oma Monkey-muunnos, Ilun sukkalanka "En palvele huonoa isäntää", aloitettu syyskuun puolivälissä, valmis 30.11.2008
- Pikkuiset aurinkokurpitsa-sukat - ja taas olen ihastunut niin lankaan kuin malliin vauhtiin päästyäni - vaan en enää... toinen sukka ei meinaa valmistu millään vaikka yli puolenvälin jo olenkin. Aloitettu kesäkuussa 08, valmis 10.12.2008, lankana Ilun kelta-oranssi ohut sukkalanka
- Varvassukat no 2, Ilun lanka Hiljaa Virtaa Vantaa
- Varvassukat, Ilun lanka Raparperitaivas, kuviona Monkey
- Laine -sukat, Ilun lanka Kevään ensi kukkaset
- Monkey -sukat, Ilun lanka Höstvisa = Viidakkoapinat :)
- Crazy -sukat (perusmalli, en ole muistanut kuvata, taitaa mennä lahjakoriin nämä kun en oikein tykkää...)
- Monkey -sukat (Jeia! <3), Fabel-lanka keltasävyinen = Pääsiäisapinat
Vuosi 2008, yhteensä 10 valmista työtä
Syksyn 07 tekeleet
- Sauna-sukat, lehtikuvoin - lankana lehmuksenvihreä nalle, ohje netistä
- Kerttu-sukat - turkoosit Seitsemän Veljestä, ohje netistä
- Pinkkejä karvareunus-sukkia 2 parit lahjaksi (yök, en tykkää itse pinkistä) - lankana Tango Fani ja Nallea sekä jämälankoja
- Perussukkia Nallesta ja Seiskaveikasta: mintunvihreät lahjaksi, kirkkaanvihreät ja maastonväriset omaan käyttöön
Aiemmat tekeleet
- Iso läjä pipoja Teddystä ja Tangosta, kudottuna ja virkattuna
- Lapasia Teddystä, perusmallia ja palmikkoa
- Perussukkia eri väreissä Nallesta ja Seiskaveikasta
- Peruskaulahuiveja raidottaen Tangoa Iso Veljeen tai Teddyyn
Teddy ja Tango alkavat luonnollisesti vuosien kutomisen jälkeen tulla jo korvista ulos. Näillä oli kuitenkin hyvä aloittaa, helppoja malleja ja nopeasti tulosta. Edelleen kovassa käytössä ovat näistä lapaset. Pipoja harvemmin näillä Etelä-Suomen keleillä tarvitsee mutta ko. pipoja käytän kun tarvetta. Viimeiset Teddy-asusteet tein viime talvena, tämä kausi on mennyt vain sukkia ja pitsikolmiohuiveja väsätessä.
To do-lista
Netistä löytyy pilvin pimein ihania ohjeita ja tähän kokoan ne jotka olen aikeissa tehdä jahka ehdin/jaksan/saan päätettyä sopivan langan. Tähän mennessä olen tyytynyt ilmaisessa jakelussa oleviin ohjeisiin jotka lyötyvät googlaamalla ohjeen nimellä. Ja samaan syssyyn jos näitä ohjeita surffailee niin tutustuu aivan mahtaviin neulojiin ja heidän muihinkin tuotoksiin. Todella koukuttavaa, kokeilkaa jos ette ole jo sitä tehneet!
- Dropsin sivut täynnä ihania neuleohjeita, harkitsen jopa neuletakin tekemistä viimein
- Cookien sukat, Angee Maijasta tms. langasta
- Brambles palmikkomyssy Knittystä, liila seiskaveikka
- Hedra-myssy, vihreä Lett Lopi -> tehty tammikuu 2011
- Laine -sukat -> tehty
- Pomatomus -sukat
- Laminaria pitsihuivi -> tehty vihreä lokakuu 2010, petroolinsininen tammikuu 2011
- Hepsin sukat
- Lehtiköynnös sukat
- Honeycomb -liivi
- Yosenite -neule
- Symphony Bolero
- Nutkin Socks
- Sagittaria -huivi
- Mario -pipo -> tehty 1/2009
- Froot loop - sukat
- Ruska-huivi tai Adam`s Shawl
- Kirjoneulelapaset Haaviston kirjasta ja baarissa tapaamani miehen lapasesta napatulla lehti kuviolla :D
- I Do - bolero (en mene naimisiin, vaan jostain kauniista värikkäästä villalangasta)
- Minttumaari huivi - tehty vironvillasta
- Primavera sukat
- Polly Jean sukat
- Amelia -neuletakki
- Rattlesnake sukat
- Raglan-mekko, Suuri Käsityölehti 03/09
- Esther sukat
- February Lady Sweater
- Koiranputkisukat (nalle tms paksuus 3,5)
- Nemesis-sukat
- Pimpelliese ja rimssureunainen Baktus-huivi
- Brambles-myssy Knittystä
- Mansikka-lapaset (nähty kadulla jonkun tytön kädessä, oma sovellus pakko toteuttaa)
- Java socks Knitty
- Sydänlapaset, nähty kaverin tyttärellä
- Yksinkertaiset tähtikirjoneulelapaset
- Tuulian puukirjoneulelapaset
- Arch shaped socks
Ohjeita ja neuvoja
Näistä linkeistä löytyy blogien lisäksi paljon ohjeita ja neuvoja. Google on paras ystävä kun avuntarve on suurin! :D
- Ulla -neulelehti
- Knitty
- Dropsin sivut
Lankavarasto 21.1.2009
- Ilun sukkalankoja täysiä 100g vyyhtejä 1 kpl + huivilankaa 1 kpl
- Novitan seiskaveikkaa ainakin 3 avaamatonta kerää
- Novitan Nallea ainakin 7 kerää avaamattomia
- Viron liukuvärjättyjä vyyhtejä 5 kpl, 150-365g
- Mohareita 3 x 150 g erilaisia vihreän sävyjä
- Novitan Wool lankaa 2 kerää 50 g
- Fabelin sukkalankaa 6 avaamatonta kerää 50 g
- Opalin sukkalankaa 100g kerä
- Floricaa vajaa 50g kirjoneulelapasiin
- Teddyä 100g mustaa ja ruskeaa (vanhoja jämiä paljon kaikissa sateenkaaren väreissä)
- Mambo, jämälankaa harmaana melkein 100g (lapaset), vihreänä vähän
- Dropsin Alpaca n. 75 g turkoosina
- Keltainen Mambo 100 g (lapaset)
- Keltainen Isoveli 800 g, (iik, nyt on pakko kutoa neuletakki)
- Mokkasukkalanka 200 g
- Jämälankaa hirveät määrät, laskettakoon ne myöhemmin...
Yhteensä avaamattomia keriä ainakin 4000g (lisäystä n. 600g 3.10.2008 tilanteeseen ottaen huomioon että lankaa ostettu yli 1,5 kiloa ja mennyt on valmiisiin kutomuksiin vain vajaa kilo)
- Vironvillaa liukuvärjättynä kilotolkulla
- Mohairia, ohut Fonty 9x25g
Valmiit kutomukset 2009
- Baktus, Puro-lanka 3 kerää
- Punaiset Monkey-sukat Fabelista
- Revontuli-huivi sateenkaarivärein
- Ruma ankanpoikanen selätin
- Noro raitapolvisukat
- Punainen bambutiskirätti äidille joululahjaksi
- Zetor-huivi, vironvilla
- Lehti-huivi, oma malli vironvilla
- Puro palmikkopipo
- Puro-baskeri
- Ohuet lapaset palmikoin, merinovilla
- Kynsikkäät 2 kpl, kämmekkäät 1 kpl
- Kesämyssyjä vielä lisää toiset 3 kpl (ainakin)
- Kesämyssyt 3 kpl touko-kesäkuu 09
- Varvassukat kesäkuu 09
- Be My Valentine -tiskirätit 2 kpl Novitan bambusta (toinen häälahjan osana kaverille)
- Luna Moth-huivit 3 kpl, kevät 09
- Mohair-pipot, sininen ja harmaa kevät 09
- Shetland Trianglesta muokattu kaulahuivi äidille, Seiskaveikka 03/09
- Esther-myssy (100g) ja lapaset (80g) vol 3 Harmaa Mambo 03/09
- Vironvilla no 1 Minttumaari-huivi 100g 03/09
- Vironvilla no 2 Shettis omin modauksin 03/09
- Revontulihuivi 02/09, vironvilla paino 150g
- Kalanruotolapaset 1, 2 ja 3 03/09, kalanruoto-myssy
- Esther-myssy vol 2 ja lapaset, kirkkaansininen Mambo 01/09
- Perhoslapaset, Haaviston kirja no 95, aloitettu 01/09, valmis 1.2.09, paino n. 60g
- Mario myssy, harmaa Novitan Mambo lanka 1/2009, paino n 120g
- Kurpitsanmallinen pipa, petroolinsininen Seiskaveikka raidalla 1/2009
- Novitan lippis, vihreä Mambo 1/2009 (ehkä purkuun ja Estheriksi - eipäs menekään ku nyt tykkäänkin :D), paino n. 140g
- Reggae myssy, ruskea Tango, oliivinvihreä Isoveli ja turkoosi Dropsin Alpaca. Malli omasta päästä ja kokenee purkutuomion...
- Sukat, muokaten Monkey-mallia jälleen, lanka Ilun Mjölk aloitettu joulukuussa 08, valmis 16.1.2009
- Lapaset, oliivinvihreä Teddy-lanka 1/2009, mallin pohjalla Esther-myssyn kuvio
- Jaywalker-sukat, melkein vuoden kestänyt projekti 03/08-01/09, yli puolen vuoden tauko kutomisessa
Vuosi 2009, yhteensä 47 työtä
Valmiit kutomukset ja muut tekeleet 2010
Tammikuu:
- paksu palmikkopipo tupsulla, oma malli Cosy wool-langasta 100% villaa, lankaa n. 150g
- kässäpusseja 8 kpl
- löysä palmikkopipo, oma malli "viron purosta", lankaa n. 75g
Helmikuu:
- Candy man can -palmikkopipo, malli oma, lankaa n. 75g
- Baktus-huivi raidoittaen samasta langasta, lankaa n. 125g
- Baktus no 3 "viron purosta" langanmenekki 100g
- Polvisukat Fabelista
Huhtikuu:
- Huivi lenkkimohairista
- Pipo no 3 "Viron Purosta", ohje I heart pom-poms
- Fabelista värikkäät perussukat n. 75g
Toukokuu:
- Multnomah-huivi Online sukkalangasta menekki n. 102g
- Monkeys sukat Fabelista n. 75g
- Kesäpipa Esther Dropsin metsänvihreästä Muskatista n.75g
- Tiskirätti Novitan Bambusta
Kesäkuu:
- Multnomah-huivi no 2 "Sailing" Onlinen sukkalanka, hieman vajaa 100g (omia modauksia)
- Ribbed Lace Bolero, Novitan Cannes n.170g
- Sunday Swing -sukat, liila kirjopirkka n. 75g
- Liilanruskea kesäpipo, improvisoiden
- Tumma petrooli pipo paksusta puuvillasekoitteesta, oma malli
Heinäkuu:
- Liila kesäpipo, improvisoiden
Elokuu:
- Liilat kämmekkäät Kirjopirkasta
- Coquille-huivi petrooli-vihreästä vironvillasta
- Vihreät kämmekkäät merinovillasta
Lokakuu:
- Laminaria huivi vihreästä liukuvärjätystä vironvillasta (aloitettu helmikuussa 2010)
- 22 leaves huivi monivärisestä vironvillasta
- mustat perussukat Novitan Nallesta
Marraskuu:
- Travelling Woman -huivi Dropsin liukuvärjätystä Delight sukkalangasta
- Palmikkolapaset turkoosista Lett Lopin villalangasta, oma malli
- Palmikkopipo turkoosi Lett Lopi, oma malli. Tehty alkuvuodesta mutta viimeistelty samaan syssyyn lapasten kanssa, saatan lisätä tupsun jahka ehdin/jaksan/muistan/viitsin
- Harmaat palmikkolapaset Seiskaveikasta, synttärilahja tyttärelle
- Liilat palmikko-nyppylapaset Seiskaveikasta
- Vihreät ylipolvensukat Nalle-langasta
- Ruskeat palmikkolapaset Cosy Woolista tyttärelle
Joulukuu:
- vihreä palmikkopipo, oma malli
- turkoosi jättipipo, superpaksusta langasta, menekki 200g/60m, puikot 10
- turkoosit huovutetut lapaset Huopasesta
- sini-vihreät huovutetut lapaset Piikun hahtuvalangasta
- pinkit palmikkosukat, oma malli, lankana Nalle, synttärilahja äidille
- turkoosit ylipolven sukat, lankana Fabel
- vaaleanharmaat huovutetut lapaset Lett Lopista, tyttärelle joululahja
- vihreät huovutetut lapaset Purosta
Vuosi 2010, yhteensä 40 työtä
Valmiit kutomukset 2011
Tammikuu:
- Huovutetut lapaset, ruskea-kelta-turkoosi Austermannin Creativ+Filz, menekki reilu 100g
- Laminaria-huivi, petrooli liukuvärjätty vironvilla
- Hedda-myssy vihreästä Lett Lopista
- Petroolinsininen Rose-mohair pipo, Novitan pitsibaskeri-ohjeella
- Palmikko-nyppy-pipo, ruskea-kelta-turkoosi Austermannin Creativ+Filz, menekki vajaa 100g
- Huovutetut lapaset vol 6 Purosta, valmis 30.1.2011
- Viininpunaiset palmikkosäärystimet Nallesta, valmis 30.1.2011
Helmikuu:
- vihreät Lett Lopista neulotut huovutetut lapaset, aloitettu 1.2. valmis 7.2.
- petroolinsiniset huovutetut lapaset Pirtin kehräämön kaksinkertaisesta hahtuvasta, aloitettu 1.2., valmis 8.2.
- punainen pipo Freedom Woolista, valmistettu 9.-10.2.
- liukuvärjätyt hahtuvalapaset Virosta ostetusta hahtuvasta, valmistettu 14.-18.2. (toinen puna-liila, toinen oranssi-keltainen = liian eriväriset, ostan lisää hahtuvaa Tallinnasta kun sinne menen seuraavan kerran)
- palmikkoläppäpipo petroolista Cosy Woolista, kudottu vuorokaudessa 19.-20.2.
- palmikkosukat keltaisesta Maijasta, aloitettu marras-joulukuun vaihteessa 2010, valmiit 21.2.2011
- pari puna-liilalle liukuvärjätylle hahtuvalapaselle 27.2.
Maaliskuu:
- pari oranssi-keltaiselle liukuvärjätylle hahtuvalapaselle, valmiit huovutuksineen 3.3.2011
- oliivinvihreä pipo, Wolli villa-pellavalangasta, aloitettu 8.3.2011, valmis 11.3.2011
- liila pipo, Freedom Woolista, aloitettu 19.3.2011, valmis 20.3.2011
Huhtikuu:
- Teijan nuttu aloitettu huhtikuussa 2009, valmis huhtikuussa 2011. Kesti kauan sillä oli hukassakin muuttojen välillä puoli vuotta mutta meni silti vuosi ennenkuin palasin tämän tekeleen kimppuun. Valmista kuitenkin tuli, jippii!
- Pipo Noro Kureyonista, mietinnässä meneekö purkuun vai ei
- Roosa pipo puuvilla-villasekoitteesta, aloitettu 10.4.2011 valmis 25.4.2011, menekki 100g
Toukokuu:
- Vacation in the Mountains sukat, aloitettu 2.5.2011 (valmis ehkä toukokuun lopulla)
- ohut petroolinsininen pipo puuvillalangasta, mallineule ylläolevista sukista
Kesäkuu:
- ylipolven liilat polvisukat vol 5 ohuista sukkalangoista raidottaen aloitettu helmikuussa 2011
- virkattuja kukkia
- punainen Tennesee-pipo, aloitettu kesällä 2009, valmis 30.6. 2011, tekniikkana neulonta ja virkkaus
Heinäkuu:
- hiekanvärinen Kaunissaari-pipo
- tiskikassi muovista
- virkatut kamera- ja kännykkäkotelot puuvillaisista jämälangoista
Elokuu:
- turkoosit Monkey-sukat Kirjopirkasta (aloitettu kesäkuussa)
- Neuletakki jämälangoista, aloitettu 14.4.2011
- Syvänpunainen puuvillapipo kaksinkertaisesta puuvillalangasta (aloitettu heinäkuun lopussa)
- petrooli silkkipipo (aloitettu elokuun alussa, valmis elokuun lopussa)
Syyskuu:
- Punainen Laminaria-huivi, aloitettu elokuun puolessa välissä, valmis 5.9., pingotusinspiraatiota odottaessa, edit: pingotuskin suoritettu syyskuun puolenvälin aikoihin
- Liila Nikolai-huivi, aloitettu elokuun puolivälissä, valmis 5.9., äidille joululahja. Siis vuoden 2010 joulun...
- A Bit Bohemian - huivi, lankana, ruskea-kelta-vihreä vironvilla, aloitettu 5.9. valmis 17.9.
- Liila liukuvärjätty huivi, en muista ohjeen nimeä nyt millään... - edittiä: Se on Pimpelliese! Hirveä nimi huivilla, ei ihmekään ettei huvittanut muistaa! :D Puikkoina käytin kolmosia, tuli liian tiivistä jälkeä, enkä muutenkaan tykkää. Nelosen puikoilla neulomani Nikolai kun lyö tämän 6-0.
- Pieni punainen villa-puuvillahuivi, soveltaen eri ohjeita
- 7 erilaista pannulappua Jämälanka -kirjasta soveltaen 23.9.-25.9.
Lokakuu:
- Nikolai-huivi no 2, liila liukuvärjätty vironvilla 24.9.-4.10.
- Stockholm scarf, kauluri, 5.-9.10. lankana Austermannin puromainen villa 250g, tulos aivan liian iso ohjeen mukaisella 252 silmukalla, menossa siis steekkaukseen...
- Kierteellä tehty kauluri, Mock Pattern, lankana Puro 150g, 6 puikot 160s. Tämäkin joutuu leikkauspöydälle, tosin eri syistä joista bloggaan myöhemmin. Neulottu 14.10.-16.10.
- Brambles Beret armeijanvihreästä Cascade 220:sta, menekki lähes tasan 100g/200m. Pingotettu pariin otteeseen, koska eka pingoitus teki liian ison. Tehty 8.10.-10.10.
- Kässäpussi, tehty jämäkankaista 9.10.
- Felicity-pipo, lankana tummanvihertävä Cascade 220, neulottu 17.10.
- harmaa helmikauluri Bris soija-villasekoittelangasta, aloitettu n. 20.10., valmis 28.10. langanmenekki, reilu 200g, malli oma
-harmaa "Pihlajanmarjat" -pipo puuvillalangasta, kaksinkertaisena menekki n. 110g, malli oma, valmistunut n. 25.-31.10.2011. Ohje on käsin kirjoitettu ylös, jahka saan ohjeita tietokoneversioon niin tulee jossain muodossa jakoon. ;)
Marraskuu:
- Harmaa helmipipo Patonin villa-alpakasta 1.-6.11., malli oma, tulossa ohje, vajaa 100g
- Punasävyinen helmipipo Patonin villa-alpakasta, tehty kokonaan 6.11. versio 2
- heijastinlangasta kukkia 4 kpl
- huopaheijastimia 1 kpl
- Puron Kivi-väristä kauluri 150 s, puikot 5 addit, 3 kerää 150g
- Sydänpipo Bris- langasta, soija-villa
- Liila alpakka pipo, oma ohje "Pihlajanmarjat" vol 2, valmis 25.11.2011, vajaa 100g
- Aino-pipo liila, oma ohje valmis 26.-27.11. menekki vajaa 100g
Joulukuu:
- harmaat säärystimet "Some cloudy day"
- heijastinkukkia
- koruja
- Noro Kureoyon -pipo, menekki vajaa 100g, valmistunut 11.-15.12.
- kukkapipo, liukuvärjätty vironvilla, joululahja äidille. Ekat kukat virkattu elokuussa, yhteensä n. 25 joista alle puolet päätyi pipoon. Valmis 22.12.
- virkattu vihreä-ruskea patalappu
yhteensä n. 60 valmistunutta työtä
Valmiit kutomukset 2012
Tammikuu:
- oranssi mohair-pipo, aloitettu n. 20.10.2011, valmis tammikuun alku 2012
- turkoosi monisävyinen paksusta Freedom Woolista, tammikuun alkupuolen tuotoksia
|